Birgitta Wulfin ajatuksia

  Yhteiskunnassamme on käymässä ennennäkemätön valtataistelu huostaan otetu ista tai sen uhan alla elävistä lapsista. Jos huostaanottoon päädytään, l ap set erotetaan vanhemmistaan ja muista läheisi s tään sen kummemmin lasten tunne elämää ja traumatisoitumista ajattelematta.  Huostaanotettuja l apsi a kohdellaan kun esineitä, huostaanoton jälkeen lasten elämään eivät kuulu häntä lähellä ollee t ihmiset, sisaret ja muut suku laiset. Isovanhemmista pu hu mattakaan. Yhteydenpitorajoitukset läheisiin on näille lapsille arkipäivää. Näin ei tietenkään aina ole, mutta näin myös tapahtuu. Perheiden ennaltaehkäisevä tukijärjestelmä ei toimi, vaan maahamme luodut lastensuojelulaitokset, perhekodit j a sijaisperheet odottavat kieli pitkällä lapsia jotta heidän elinkeinonsa säilyisi. Lapsethan ovat aivan selkeästi näiden tahojen elinehto, jotka saavat näistä l apsista toimeentu lonsa.   Lastensuojelulakia ei lueta, eikä sen noudattamista valvo mikään taho, vaik...

  Vuosien ajan olen huomannut lastensuojelun viranhaltijoiden käyttävän tuomitsevaa harkintavallan käyttöä, joka rikkoo Suomen lainsäädäntöä, lasten oikeuksia ja asiakaslakia. Lisäksi nähdäkseni tuomiovallan käyttö ei kuulu kuntien sosiaaliviranomaisille. Vankilaankin tuomittujen henkilöiden rikokset tutkitaan perinpohjin, mutta lastensuojelun sosiaaliviranomainen voi tuomita pienet lapset. Käyttämättä yleisen tuomioistuimen riita- tai rikosasian oikeudenkäynnin minkäänlaista tutkintaa, puolustuskyvyttömät pienet kansalaiset joutuvat ikuisiksi ajoiksi huostaanotetuiksi vain harkintavaltaan perustuen. Toimintatapana vuodesta toiseen on ratkaisut, jotka perustuvat huoleen, käsityksiin ja yksipuoliseen harkintaan. Toteuttamalla toimintaansa vastoin viranomaistoimintaa sitovia määräyksiä tavoiteltu ja saatu hyöty kohdentuu muuhun kuin sijaishuollon tosiasialliseen tarkoitukseen.  Päätökset tehdään vailla minkäänlaista vaikuttamisharkintaa ja seurauksena on esimerkiksi lasten mää...

 T ämä päivä riistää meiltä muistot, kun jääkauden aikaisia kallioita räjäytetään ja metsiä kaadetaan rakentamisen tieltä. Tämä päivä saa aikaan ahdistuneita ja synkkiin ajatuksiin vaipuneita ihmisiä, kun mieltämme tervehdyttävä luonto hävitetään ympäriltämme. Meitä kuitenkin kehotetaan menemään luontoon, se virkistää ja kohottaa mieltä. Meitä kehotetaan keräämään marjat ja sienet metsästä. Metsässä olemisen tärkeyttä korostetaan tämän tästä. Ja mikä tärkeintä, metsät ovat keuhkomme, ja monien metsäneläinten koti. EN  KOSKAAN  unohda lapsuuteni metsää, kun etsin sieltä turvaa ja lohtua. Metsän puut eivät pettäneet minua koskaan! Kävelin nyt aikuisena tuossa metsässä uudestaan, kuinka se olikaan muuttunut! Metsässä oli vahva, moneen kertaan kävelty polku, ihmiset olivat löytäneet sen saman reitin jota lapsenakin kuljin. Lapsuudessani polkua ei vain metsässä ollut, kuljin silloin tiheiden puskien ja kuusikoiden läpi. SATUIN  nyt myöhemmin metsässä kulkiessani kuulemaan...

  Varatuomari Leeni Ikonen on kirjoittanut kirjan "Jos lastensuojelulla on asiaa"   https://www.adlibris.com/fi/kirja/jos-lastensuojelulla-on-asiaa-9789526862309?gclid=Cj0KCQjwuMuRBhCJARIsAHXdnqPXYqIVV0L_KgFfd-WcYL59c4uBilNuekDsXJULhorwvinRvZV4VpUaAhTDEALw_wcB  sekä kirjan Salassa pidettävä - suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa  https://www.booky.fi/tuote/leeni_ikonen/salassa_pidettava_suojeleeko_laki_lasta_vai/9789525907230 . Lisäksi hän kirjoittaa sivullaan  https://leeniikonen.fi/  lastensuojelun epäkohdista, hän tietää mistä puhuu! Levittäkää tietoa hänen kirjoistaan ja hänen sivuistaan. Näin voitte olla itsekkin vaikuttamassa siihen, että lapsemme saisivat olla kotonaan tai läheisten hoivissa. Leeni Ikonen kirjoittaa näistä lapsista koska hän tietää näistä asioista niin paljon. Arvostan suuresti häntä! Maassamme on yhä n. 20 000 huostaanotettua lasta, kukaan ei tiedä heidän tarkkaa määrää. Meistä jokainen voi tuoda näitä epäkohtia esille. L...

Näin lausui kirjailija Frans Emil Sillanpää (1888-1964). Löysin tämän kivilaatan Tampereen Laukontorin kivikirjastosta, yhtenä elämäni raskaimpina hetkinä, kun elämääni varjosti niin suuri tuska, etten tiennyt miten jatkaa eteenpäin. Sitten törmäsin tähän kivilaattaan, eräänä todella synkkänä ja sateisena päivänä. Taivaalta tippui suuria märkiä lumihiutaleita maahan, Minä itkin! Kyyneleiden valuessa näihin laattoihin, sain juuri tuona hetkenä kokea jotain suurta ja pysäyttävää. Meidän tulee ELÄÄ, ja tajuta se että elämme! Siinä se. Tällaisilla kivilaatoilla on todella suuri vaikutus meidän elämäämme. Tervetuloa taide ja ihmisyss koskettamaan meitä ihan jokaista.  Eletään ja annetaan toistenkin elää <3

Perhehoitajan omavaltainen lapsikaappaus   Isoäiti kertoo perhetragediasta   Tapahtumat alkoivat neljä vuotta sitten eikä loppua näy.  Äiti oli lastensa kanssa kauppakeskuksessa poliisien tullessa paikalle. Lapsista oli tehty nimettömiä lastensuojeluilmoituksia perheen aikaisemmassa asuinkunnassa. Lastensuojelu oli tehnyt etsintäkuulutuksen lapsista. Poliisi otti kauppareissulla olleen perheen kiinni ja lapset vietiin perhetukikeskukseen. Ihana johtaja antoi vanhempien käydä iltaisin pieniä nukuttamassa ja aamulla vanhemmat saavat tulla taas lasten luo. Sitten eräänä perjantai-iltana vanhempien ollessa lapsiaan tapaamassa pimeään pihaan kaartaa poliisi-ja kuljetusautot. Pihalta kuuluu kovaa itkua, kaikki lapset kannetaan huutavana sukkasillaan kuljetusautoihin. Lapset kysyvät ”minne meidät viedään”, lapset itkevät ” äiti tule halaamaan”.  Äitiä  ei päästetä lapsia halaamaan – kenellekään ei kerrota, mihin lapset ovat lähdössä yötä vasten. Unilelut jää...

Kerron erään tarinan lapsen huostaanotosta, joka on kaikessa epäinhimillisyydessään totta. En kerro paikkakuntaa, en lapsen ikää enkä sukupuolta, enkä muitakaan asioita, lapsen ja hänen lähipiirinsä suojelemiseksi .  Lapsi siis otettiin huostaan nuorelta äidiltään jolla oli mielenterveysongelmia.    Äiti sai kuitenkin tukea läheisiltä ja hän rakasti lastaan aidosti ja vilpittömästi, niinkuin äitien kuuluukin. Läheisten tuen avulla lapsi sai myös läheisyyttä, turvaa ja lohtua. Lapsi oli myös hyvin hoidettu, hänen perusturvallisuutensa oli kunnossa. Lapsi sai ruokaa ja hänen vaatetus oli asianmukaista. Lapsi sai myös äidin arvomaailman mukaista kasvatusta. Lapselle luettiin paljon ja hän sai rakkautta, lapsi oli iloinen, aurinkoinen ja nauravainen, onnellinen lapsi .   Äidin mielenterveys vain horjui hänen elämässään tapahtuneiden ikävien asioiden vuoksi. Äiti ei kuitenkaan saanut apua mielenterveytensä hoitamiseksi, hänelle ei siis tarjottu mahdollisuutta hoitoo...

 Kirjoitan tätä yöllä. En saa unta. Maailmanrauha on järkkynyt, uni ei tule silmään. Elämä ei ole pariin vuoteen ollut sitä millaiseksi  olemme sen kuvitelleet. Olemme peittäneet kasvomme maskeilla, että  olisimme turvassa. Olemme vältelleet toisiamme ja pitäneet turvavälejä. Elämä on ollut katkolla,  siitä on tullut selviytymistaistelua. Taistelu on hieman erilaista, riippuen siitä missäpäin maaplaneettaamme olet sattunut syntymään. Toisilla meistä on pula ruoasta ja puhtaasta  juomavevedestä. Toiset yrittävät selviytyä luonnonkatastrofeista, kun tulvat ja maanvyöryt vievät heiltä kodin ja sen myötä heidän on rakennettava  koko elämänsä uudelleen. Sitten on nämä sodat, joissa ei ole voittajia, on vain häviäjiä. Maailma on täynnä tuskaa ja ahdistusta, elämämme ovat saaneet synkkiä raitoja. Mutta mitä olemme tänne lapsillemme  jättämässä? Vain rikotun ja tuhotun planeettamme kuoren vailla elämää? Valinta on meidän aikuisten - sinun ja minun. Kuinka...

 Leeni Ikonen  kertoo  isoäidin tarinan  (painamalla tuota kohtaa "Isoäidin tarinan", pääset lukemaan kirjoitusta) sivuillaan, yhdestä lastensuojelun  vaietuista  epäkohdista. Tämä tarina isoäidin kohtelusta on vertaansa vailla. Me emme tiedä kuinka monta tällaista tarinaa maassamme on. On outoa että isovanhemmat riistetään lasten elämästä, silloin kun he eniten apua tarvitsisivat.  Lapsemme joutuvat kokemaan myös koronan seuraukset, kun kasvomme on jo parin vuoden ajan peitetty, eivätkä he ole voineet tunnistaa kasvojen ilmeitä. Toivon että luette tämän kirjoituksen loppuun, sillä koskettava ja äärimmäisen julma isoäidin tarina on kirjoituksen lopussa.  Kirjoituksen nimi on "Perhehoito ylisukupolvista traumaa aiheuttamassa". Toivon että jaatte tätä kirjoitusta, että  lastensuojelun toiminnassa huomioitaisiin myös läheisten tuki lastemme elämässä!