Kaltoinkohdellun isoäidin surullinen tarina

 

Käännän kylkeä puolelta toiselle, on jo aamuyö, ajatukset rämpii tapahtumissa, kyyneleet kastelevat tyynyn. Näin on elämäni mummina ollut jo seitsemän vuotta. Miksi  miksi  - huutaa moraalisuus ja eettisyys. Miksi elämäni mummina on lastensuojelun viranomaisen toimesta saatu näin halveksittavaan tilaan. Enkö yht`äkkiä olekaan normikansalainen.  Suomi, miksi lastensuojelun virkamiehesi alistaa, syrjii ja vainoaa minua? Olen itsestäni riippumattomista syistä pakkotoimenpiteiden uhri, ILMAN selvityksiä tai tutkintaa minut on tuomittu elinkautiseen. Uni ei tule, ajatukset eivät anna rauhaa. On vain kysymyksiä…

Miksi valtaa käytetään yksittäisen viattoman kansalaisen elämänlaatua heikentävään tilaan….? Mitä pahaa olen tehnyt, enkö olekaan haluttu kansalainen, vaikka isäni taisteli kalliilla verellään Suomea vapaaksi? Minun pitäisi olla nauttimassa ansaittuja  onnellisia vanhuudenpäiviä lastenlasteni kanssa, harrastaa lempiharrastuksiani. Mutta EI, taas huomenna väännän tietokoneella turhaksi tietämääni valitusta, kantelua ja ponnistelen lastenlasteni hyväksi. Haluan olla normaali mummi, mutta taakka on raskas, en saa oikeutta ja minusta tehdään tekemällä paha mummi, jotta sijaisperhe sukunsa kanssa saa rauhassa omia lastenlapseni. Julmaa lasten riistoa SUOMESSA. 

Puolustuskyvyttömät lapset on heidän syyttömyyttään leimattu ”huostalapsiksi” sekä tuomittu ikuiseen rangaistukseen, IKUISEEN HUOSTAAN salatuilla kirjauksilla. Niin myös minun elämäni on tuomittu monopoli lastensuojelu viranhaltijan toimesta kuin myös vanhempien, sukulaisten, kummien elämät.  Oloni on kuin käteni olisi katkaistu julmalla tavalla, repimällä, kiduttamalla. Minusta on osa riistetty. 

Suomi, et auttanut lapsiperhettä, jonka voimat uupuivat heidän tavoitellessaan korkeaa ammattitaitoa palvellakseen Suomea. Nuori perhe ei saanut pyytämäänsä apua.  

Uni ei tule silmään, tyyny kastuu, miksi, miksi, - huudan apua - kukaan ei kuule! Mieleni on raskas, miksi riistit nuoren parin pienet lapset. Rahan kiilto on silmissä niillä vierailla ihmisillä, jotka nyt lasten ympärillä häärii ja manipuloi viattomia lapsia luoden heille tekaistut ”vanhemmat” ja samantien koko tekaistun suvun.  Lasten kasvatus sijaisperheessä on manipuloivaa, läheisistä vieraannuttavaa. Puolustuskyvyttöminä pienokaiset eivät tiedä mitä ovat menettäneet. He eivät vielä tunnista julmaa viranomaistekoa. 

Olin sukuni ainoista pienokaisista kiitollinen ja ylpeä mummi, mutta valtio vei heidät omiin tarpeisiinsa, bisnekseen. Liiketalouden tulee kukoistaa. Sukumme puolustuskyvyttömät jäsenet, jotka ovat minunkin lihaa ja verta on nyt riistetty.  Me läheiset olemme yhteistyössä ponnistelleet rakentavassa hengessä, jottei lapsenlapsiani hyväksikäytettäisi  sijaisperheen egoismin hyväksi ja bisneksen uhreina. 

Kuka auttaa meitä kaltoinkohdeltuja isoäitejä kun valtiokin kääntää meille selkänsä?  Olemme vain vailla oikeuksia olevaa  massaa, emme yksittäistapauksia. Meillä ei ole  julkista sananvaltaa, ei kuulemisoikeutta, olemme vain tahra paperilla. 

Minäkään en ole sosiaalisen hyvinvoipa, en ole enää onnellinen. Tämä maa on hylännyt minut, vienyt minun lapsenlapseni.  Lapset, jotka syntyessään toivat rakkauden ja onnen täyttymyksen elämääni, olitte kaikkeni, kaikkein rakkaimpia mitä ihminen ikinä voi elämässään saada, sukuhaarani ainoita jatkajia. 

Suomen lastensuojelun viranhaltijat missä on moraali, jonka olette valalla vannoneet ja kunnian ja omantunnon kautta, olette myös  sitoutuneet noudattamaan ihmisoikeuksia ja -arvoa, ihmisyyden kunnioittamista. Olette vannoneet asiakkaan osallisuuden edistämistä ja syrjäytymisen ehkäisemistä. Nyt viranhaltijoina toimitte valanne vastaisesti. 

Miksi lastensuojelun ympärillä pyörii hyvin tuottava bisnes, jota lastensuojelujärjestelmä ruokkii ikuisilla huostaanotoilla ja syrjäyttää lapsia läheisiltä, vie lapsen edun ja oikeudet. On vain kysymyksiä….

Aamu tulee, vaikka en ole nukkunut. Särjetty sydämeni sykkii ikäihmisen voimattomuudella. Miksi en voi nauttia elämästä, olen vaan surullinen päivästä toiseen. Lapset ovat poistettu elämästäni mutta surutyötä en voi tehdä koska mummin muruset, te todellakin olette jossakin. Miksi en saa olla osa lastenlasteni elämää, miksi en saa nähdä heidän kasvavan, miksi he eivät saa purkaa huoliaan mummin turvaan luottaen. Tiedän vain, että olette kaukana. En tiedä mitä teidän arkeenne kuuluu, ettekä te tiedä edes missä oikea mummi asuu tai mitä mummille kuuluu. Teillä on epäaitoja isovanhempia, vieraita ihmisiä, joita pitää kutsua mummuiksi, papoiksi, näin on Suomen vallanhaluiset viranhaltijat määränneet. Näillä viranhaltijoilla on valtava valta, joka ylittää Suomen lainsäädännönkin. Kukaan ei heitä valvo. On HaO:t, KHO:t, Avit, EOA:t, kansanedustajat ym tarkastusvirastoja, mutta heille olen vain yleisellä tasolla olevaa massaa, joka on salassa pidettävä. Häpeääkö Suomi paljastuksia meitä yksittäistapauksia. HEI, minä olen Suomen kansalainen.

Vuodesta toiseen tulen aina vaan alistetuksi ja kiusatuksi uhriksi lastensuojeluviranhaltijan toimesta. Yhä vaan alemmaksi. Vallankäytöllä painetaan ja jos en alistu, otetaan avuksi lisää toimijoita ja yhdessä tekaistaan perustelut ja lyödään päälle päätös, jotta varmasti syrjäännyt lapsista. Tyyliin etkö ala jo uskoa. Vai, mitä sanotte, minulle ja vanhemmille vilautetaan vuosien täydellisen vieraannuttamisen jälkeen lapsia nykyään 1,5 tuntia joka toinen kuukausi. Et saa viettää kiintyvää laatuaikaa lasten kanssa koska ohjaajat määräävät ja tarkkailevat meitä koko näytön ajan. 

Anteeksi rakkaat lapsenlapseni, etten saa kammata hiuksianne, silittää poskenne nukkaa, en viedä teitä harrastuksiin, en  iloita kanssannne saavutuksistanne koulussa. Ette saa istua mummin turvallisessa sylissä haaveillen, keskustellen meidän juttuja.  Te jäätte paljosta vaille  kiinteän sukumme tarinoista ja ikäistenne sukulaisten elämästä. En saa ihailla kuvaane piirongin päällä, koska kasvattajanne ei lähetä kuvia. Estetty on juhlapäivien vietot, mökkeilyt uinteineen, halaukset, vilkutukset, soitot, arjen tapaamiset, yökylät. Mummouteeni kuuluu vain ikävä ja huoli teistä rakkaat muruseni mutta huoli myös omasta jaksamisestani. Olette mummin ainoat lapsenlapset, joten suruni teidän kasvatuksellisesta vieraannuttamisesta on ääretön. 

Suomi, milloin palautat lapsenlapseni? Tämä on vähintäänkin kohtuullista odotusta minä odotan ja odotan.

 Kerro edes mitä minun tulee tehdä, jotta saisimme nauttia yhteisestä elämästä, siitä elämästä kenen sukuun olette rakkauden osoituksesta toivottuna syntyneet.

Toivon olevani se aito mummi, jonka tiedätte välittävän ja rakastavan vaikka ei nähtykään, ja ehditäänköhän koskaan nähdäkään ennen kuin vapaudutte kasvatuspaikasta. Ehkä mummia ei silloin enää ole….

Tämä on Suomen lastensuojelua. Olisiko aika pyytää anteeksi ja tehdä konkreettisia parannustoimia. Lastensuojelussa jos missä tarvitaan konkreettisia lainmukaisia toimia käytännön tasolla, koska kaikenkirjava lastensuojeluviranhaltijajoukkosi  ei sitä itse älyä. Suomi etkö välitä omista kansalaisistasi, puolustuskyvyttömistä lapsista ja perheistä vaan salaat kaiken mädännäisyyden salassapidon verhoon. 

Taas kerran painan pääni tyynylle, sille tyynylle, joka on vielä edellisestä yöstä kostea. Näin olen tehnyt jo vuosien ajan. 

Tämä tarina on tosi. 

12.8.2021