Olen törmännyt virkahenkilöiden kirjoittamiin lausumiin jotka on laadittu todella epäinhimillisesti, voisi sanoa jopa loukkaavasti ja ihmisarvoa alentavasti. Nämä virkahenkilöt joutuvat päätöksissään noudattamaan lakeja ja säädöksiä. Usein heidän toimintatapansa on kuitenkin varsin tökeröä, vai mitä mieltä olette seuraavasta tositapahtumasta. Äiti menettää kaksi lastaan liikenneonnettomuudessa jossa on itse kuskina. Äiti selviää kolarista kuin ihmeen kaupalla, eikä kolmannelle - auton takapenkillä istuneelle lapselle käynyt kuinkaan. On luonnollista ja täysin normaalia että jäljelle jääneet ovat todella järkyttyneitä ja shokissa tapahtuneesta. Mutta mitä tekeekään sosiaalitoimiston virkailija? Hän soittaa puhelimella äidille ja kysyy lasten kuolinpäivää, koska heillä on nyt liian iso asunto ja asumistuki on liian suuri. Tämä soitto tapahtui pian lasten kuoleman jälkeen. Tietenkin asumistuki pienenee, se on ihan ymmärrettävää, mutta olisiko asian kenties voinut hoitaa toisin? Silloin kun tämä tapahtui ei ollut vielä internettiä, mutta siitä huolimatta asian olisi voinut hoitaa toisin. Ehkä asumistuki olisi voinut vielä jatkua jonkin aikaa lasten kuoleman jälkeen, mutta se ei tietenkään ole virkailijan päätettävissä. Joka tapauksessa en voi juuri lapsensa menettäneen vanhemman saavan tökerömpää puhelua viranomaisilta kuin mitä tämä puhelu oli!
Toinen asia liittyy aivan tähän päivään.
Erään tuttuni lapsi oli tehnyt itsemurhan jo useampi vuosi sitten. Asia on tietenkin vanhemmilla aina mielessä, eikä sitä unohda koskaan. Mitään muuta niin rankkaa tekoa lapsi ei voi vanhemmilleen tehdä, eikä lapsi siinä tilanteessa ajattele kuin omaa sietämätöntä tuskaansa. Mutta mitä teki valtaa pitävä viranomainen, joka maksoi työttömyysturvaa? Hän lähettää äidille vuosia vanhan laskun joka liittyy lapsen itsemurhan aikaan liittyvään äidin "luvattomaan töistä poissaloloon" työpaikalta jolta ajalta äidillä ei ole lääkärintodistusta tai muuta paperia todisteena " luvattomasta poissaolosta". Äiti ei edes muista itsemurhan jälkeisistä päivistä mitään. Itsemurha kun ei näin vuosienkaan jälkeen ole ollut työvoimaviranomaisen mielestä mikään syy jäädä töistä pois. En unohda äidin tuskaa kirjekuoren avaamisen jälkeen. Hänen kaikki haavansa revittiin kylmästi ja tunteettomasti auki jo vuosia sitten tapahtuneen todella traagisen tapahtuman jälkeen. Kirjeessä ei ei ollut minkäänlaista viestiä empatiasta eikä myötätunnosta lapsen aiheuttaman itsemurhan jälkeen, vaan se että lasku on maksettava. Lapsen äiti teki kuitenkin valituksen asiasta toisen ihmisen avustuksella, jospa lasku oi virheellinen, koska se tuli niin monen vuoden jälkeen tapahtuneesta. Ei. Lasku ei ollut virheellinen, vaan posti lähetti samanlaisen kirjeen uudestaan. Lasku oli maksettava eräpäivään mennessä, itsemurha ei ole mikään syy olla luvatta töistä pois. Lääkärintodistushan olisi pitänyt hakea silloin kun sairasloma oli tarpeen. En ihan tarkkaa tiedä asioiden kulkua, mutta on todella pöyristyttävää vähätellä lapsen tekemää itsemurhaa ja kertoa siitä lapsensa menettäneelle äidille, ettei itsemurha ole riittävän painava syy siihen että laskun voisi jättää maksamatta. Lasku makaa yhä äidin kotona, hän ei jaksa enää valittaa asiasta. Samaan aikaan kun tämä työvoimaviranomaisen kirje tuli, loppui äidin pitkäkestoinen terapia. Hän sai myös veromätkyjä, kun ei ollut muistanut päivittää verokorttiaan, sitten kun viimein töihin jollain lailla kykeni.
Kolmas tapaus liittyy lastensuojeluun. Äiti otti yhteyttä sosiaalitoimeen lapsensa asioissa. Lapsi ol käytökseltään haastava ja äiti pyysi apua lapsensa hoitoon. Äiti saikin apua perhetyöntekijöiltä, mutta heillä ei ole riittävää koulutusta, jos lainkaan haastavan lapsen käyttäytymisestä. Heidän kanssaan yhteistyö ei sujunut ja lapsi päätettiin ottaa kiireellisesti huostaan. Lapsi järkyttyi tästä niin pahasti että hänen käytöksensä muuttui vielä haastavammaksi ja lapsi vietiin psykiatriseen hoitoon missä hänelle aloitettiin välittömästi lääkitys, lapsi oli seitsemän vuotias. Parin päivän kuluttua lapsi palautettiin laitokseen ja äiti sai lapsensa luokseen joka toinen viikonloppu. Viikonloppulomilla lapsella ei ollut pahempia ongelmia, sillä isovanhemmat olivat äidin tukena. Kävi kuitenkin niin että lastensuojelu sanoi äidille, ettei isovanhemmat voi olla tukena, koska he voivat kuolla milloin tahansa! Kyseessä oli n. 70 vuotiaat isovanhemmat. Lapsi on edelleen laitoksessa käyttäytyen haastavasti. Vuoropuhelua sosiaalitoimen, lasta hoitavien psykiatrien ja psykologien ym. ammatti ihmisten, eikä äitiä ja lasta auttavien isovanhempien välillä ole. Lapsella on paha olla, mutta ratkaisua ei tunnuta osaavan tehdä.
Jotta en ihan kaikkia viranomaisia tai eri instansseja syyllistäisi, sain kokea yhden viranomaisen empatian. Autoin yhtä vanhusta selvittämään verokorttiasioita kun hän oli juuri menettänyt miehensä. Luonnollisesti tämä vanhus oli surun murtama eikä osannut tai kyennyt hoitamaan asioita mitä aviopuolison kuolemaan liittyy. Soitin siis hänen kanssaan verotoimistoon. Puhelimesta vastasi vanhempi naishenkilö, joka oli todella ystävällinen, lohduttaen samalla surevaa, juuri leskeksi jäänyttä vanhusta. Hän kertoi ymmärtävänsä miltä leskestä tuntuu, että hänkin on kokenut läheisen menetyksen. Siinä he keskustelivat myös siitä kuinka kauan vanhus oli ollut naimisissa. Vanhusta siis kuultiin ja ymmärrettiin. Tämä virkailija selitti moneen otteeseen että asia on nyt kunnossa, ettei tämän vanhuksen tarvinnut huolehtia enää mistään verotukseen liittyvistä asioista.
Kyllä se empatia ja ymmärrys sieltä virkahenkilön taskusta välillä pilkistää, mutta sen soisi pilkistävän näinä varsin kovina aikoina hieman useamminkin. Virkaansa hoitavat ihmiset voisivat yrittää laskeutua hieman lähemmäksi ihmistä, tulisi heidänkin työstään mielekkäämpää ja palkitsevampaa eikä heidän asiakkailleen jäisi niin paha mieli. Toivonkin että eri viranomaistahot siirtyisivät rahan palvomisen sijasta ihmisten hyvinvoinnista huolehtimiseen, olemmehan lähimmäisiä toinen toisillemme.
Kommentit
Lähetä kommentti