Sirkku Passisen paljastuksia lastensuojelun toimintatavoissa

 Aivan sattumoisin tai algoritmien vuoksi puhelimeeni ponnahti kirja nimeltä  Karhunpesä. En  tiennyt koko kirjasta aiemmin  yhtään mitään. Hankin kirjan  kiinnostuen sen sanomasta, luinkin sen kolmessa osassa, vaikka  kirjassa   on yli 300 sivua!  Innostuin niin kovasti lukemaan sitä, että yöt menivät kirjaa lukiessa, kun en voinut jättää sitä keskenkään.   Innostukseni kirjan lukemiseen johtui siitä etten ole kenenkään sosiaalityöntekijän kuullut kirjoittavan kirjaa työstään lastenkodissa.Tässä kirja karhunpesästä

Kirja alkaa mielenkiintoisesti siitä kun Sirkku saa lastenkodista sosiaalityöntekijän paikan, vaikkei hän ilmeisesti sitä niin hirveästi haikaillut. Mutta johtaja tuntui niin charmantilta ja työyhteisö niin rennolta, että hän vastasi kutsuun myöntävästi ja aloitti työnsä Karhunpesän lastenkodin sosiaalityöntekijänä vuonna 1991. Olen itse henkilökohtaisesti  ollut "toisella puolella" lastensuojelua, eli olen kokenut läheisenä ja muiden lastensuojelun kanssa tekemisiin joutuneiden perheiden lailla lastensuojelun  toiminnan. Siksikin oli mielenkiintoista sukeltaa lastenkodin arkeen, että miten tällainen  eräänlainen "perheyhteisö"  toimii,  joille on annettu suuri vastuu lapsista ja heidän hoitamisestaan.  Tietenkin kokemuksemme lasten läheisinä ovat erilaisia, mutta meitä yhdistää lapset ja heidän  hyvinvointinsa. 

Jotta en paljastaisi kirjan koko juonta, kerron vain sen, että tämä kirja kertoo pienen  ihmisen taistelusta järjestelmää ja sen epäinhimillistä toimintaa vastaan. Sirkku Passinen on ladannut kirjan täyteen tunnetta, siitä mitään pois jättämättä. Hän on rohkeasti ja sumeilematta  kertonut kirjassaan  miten hän yritti kaikkensa tullakseen  kuulluksi, nähdyksi  ja ymmärretyksi. Tämä on rohkea avaus yksilön taistelussa byrokratiaa vastaan, sen kaikessa laajuudessaan. 

Tämän kirjan soisi kuluvan jokaisen lapsista huolta kantavan  ihmisen käsissä! Varsinkin sosiaalityötä opiskeluvien ihmisten käsissä. 

Kirjaa lukiessa tulee pohtineeksi, mikä on lastensuojelussa muuttunut noiden vuosien jälkeen. Kirja pistää myös pohtimaan miksi perheemme voivat niin huonosti että lapset eivät voi asua kotonaan. Vai onko lasten huostaanotot muuttuneet noista ajoista, kun oman kokemukseni mukaan perheiden tuki on tänä päivänä varsin olematonta.

Tämä kirja kuuluisi ehdottomasti Finlandiapalkinnon saavien  kirjojen joukkoon!

Lisää tällaisia todellisuuspohjaisia, inhimillisiä ulostuloja! 

Kiitän lämpimästi kirjan kirjoittajaa, kirjaa on varmasti ollut raskasta kirjoittaa ja palata takaisin niihin vuosikymmeniä sitten tapahtuneisiin asioihin lastensuojelun ytimessä -  Karhunpesässä! Suosittelen mitä lämpimämmin sinua lukemaan  tämän kirjan,  niin tiedät enemmän ja luulet vähemmän.