Birgitta Wulfin ajatuksia

  Perheet ja heidän mahdollisuutensa hoitaa itse lapsiaan on ollut julkisena puheenaiheena jo pitkään. Mieleen herää kysymys mitkä ovat lopulta vanhempien oikeudet? Vanhemmilla pitäisi esimerkiksi olla mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten heidän lapsensa suorittavat oppivelvollisuutensa, varsinaista koulunkäyntipakkoahan meillä ei ole. Lapset saavat suorittaa oppivelvollisuutensa myös kotona,  kunhan vanhemmat  huolehtivat sen toteutumisesta, se on laissa kirjoitettu oikeus. Ovatko perheemme joutuneet lastensuojelun ajojahdin uhreiksi? On paljon muitakin syitä lasten kotoa riistämiseen. Vanhemmat eivät esimerkiksi välttämättä saa   valita vaihtoehtoisia hoitomuotoja lapselleen, jos he katsovat sen lastensa parhaaksi hoitomuodoksi. Toki näissäkin hoitomuodoissa pitää ottaa huomioon  mahdollinen lääketieteellisen hoidon tarve. Parhaiten vaihtoehtoiset hoitomuodot toteutuvat lääketieteen kanssa yhteistyössä, monet lääkärit toimivatkin hyvässä yhteistyössä esim...

Elämme aikaa jollaista emme ole ennen eläneet. Kukaan meistä  ei voi tietää mitä meillä on edessä. Kevättä meillä ei juuri ollut. Räystäistä ei tippunut vesi, lumet eivät sulaneet eivätkä purot solisseet. Koko luontomme oli hämmennyksen vallassa. Onneksi linnut jaksoivat laulaa ja luoda toivoa tulevaan.  Se minkä olemme unohtaneet, on  meidän selviytymisemme maapallon asukkaana ja yhtenä eliölajina, muiden eliölajien joukossa. Me täällä länsimaissa olemme valjastaneet elämämme sähkön ja  teknologian varaan. Luotamme sokeasti siihen että kehittämämme infrastruktuuri takaa meille ikuisen ja helpon elämän. Luotamme siihen että vettä riittää ja pystymme ravitsemaan itsemme luonnon antimilla, että elämämme jatkuu niinkuin tähänkin saakka. Uskomme vakaasti siihen että olemme turvassa eikä meitä mikään uhkaa. Portugalin  ja Espanjan laaja sähkökatkos osoitti kuitenkin sen, että järjestelmämme voi romahtaa mikä hetki tahansa. Olemme rakentaneet elämämme sähkön varaan ja...

  Monet ihmiset ovat joutuneet ennennäkemättömään  ahdinkoon tukien leikkausten vuoksi. Leikkauksista kärsivät eniten  kaikki ne ihmiset,  joilla on ollut ennestäänkin taloudellisesti vaikeaa. Kukaan ei tunnu ottavan  koppia näiden ihmisten tilanteesta. Jokainen heistä saa tulla toimeen miten parhaakseen näkee, tämä on todella anteeksiantamaton teko kaikille leikkausten kohteeksi joutuneille ihmisille. Vielä viime vuonna olimme maailman onnellisin kansa, nyt ainakaan ei onnellisuudesta voi puhua monessakaan perheessä. Kun valtiolla on velkaa, miksi siitä rankaistaan niitä ihmisiä joilla oli jo ennestääkin pienet, juuri ja juuri toimeentuloon riittävät tulot? Nyt nämä ihmiset kuormittavat toimeentuloluukkuja ja leipäjonoja. Kenen on vastuu näiden ihmisten elämänlaadusta? Valtion, kuntien, kolmanen sektorin vai onko ihmisen itse tehtävä jotain? Töihin ei välttämättä pääse ja jos pääseekin,  ihmisiltä vaaditaan täyttä työkykyä ja yli inhimillisiä kykyjä töistä...

  Olen seurannut maailman menoa, sen seuraamiselta ei nyt kukaan välty. Onko raha ja sen valta  vienyt meiltä mahdollisuuden tai kyvyn nähdä toisin? Kaikesta pitää maksaa ja yhä useamman tulot pienenevät tekoälyn ja tietotekniikan kehittymisen  myötä.  Yhteiskuntamme leikkaa ja säästää kaikessa missä se vain pystyy. Meitä ollaan ajamassa todella ahtaalle. Ja meidän pitäisi vielä tehdä lapsia. Minkälainen on nyt jo täällä elävien lastemme tulevaisuus, sitä moni pohtinee. Vanhempien pitäisi tehdä yhä enemmän töitä, koska he jotka saavat  töitä vielä tehdä, heillä sitä on riittämiin. Liiankin kanssa. Lapsille ollaan suunnittelemassa yhä suurempia päiväkoteja, perhepäivähoitajia on vaikea saada. Tulee väkisinkin mieleen kysymys, minne me olemme menossa, tai mitä kohti me olemme menossa? Mikä on elämämme tarkoitus? Minkälaisen maailmaan me haluamme lapsillemme jättää?  Onko nyt tullut aika lähteä ajattelemaan toisin? 

 Juurettomia, kodeistaan riistettyjä  lapsia on paljon,  lapsia jotka eivät tiedä paikkaansa. Yksinäisiä, onnettomia lapsia.  Lapsia joiden koti saattaa vaihtua moneenkin kertaan heidän elämänsä aikana. Jokainen voi kuvitella miltä lapsesta tuntuu kun syli johon piti luottaa, ei olekaan pysyvä. Miten sellainen lapsi voi luottaa ihmisiin ja rakentaa maailmaa, jonka perusluottamus  ihmisiin on viety? Onko vanhemmilta kadonnut kyky kohdata lapsensa? Vai puuttuuko yhteiskuntamme väärällä tavalla perheiden kohtaamiin ongelmiin? Missä on naapuriapu, sukulaiset, lapsen läheiset? Onko rakkaus lapsiimme kadonnut? Meidän tulee löytää itsestämme se lämpö, inhimillisyys ja myötätunto  mitä lapsemme tarvitsevat. Lapsemme kaipaavat toisenlaista elämää, ei sellaista elämäntapaa jota me heille nyt tarjoamme. Lapsemme haluavat pysähtyä elämän ihmeiden äärelle.  Mutta mitä me heille nyt tarjoamme? Kiireisiä aamuja, koska vanhempien on lähdettävä töihin tai he ovat muuto...

 Elämä maapallolla on muuttumassa ihmisen toiminnan seurauksena dramaattisesti. Ilmasto lämpenee, virukset ja bakteerit muuntautuvat, niinkuin myös  niiden vaikutukset ihmiseen. Emme voi tietää milloin jokin virus tai bakteeri ei suostukaan nujertumaan, vaan ottaa vallan lisääntyen hallitsemattomasti. Vielä on ihminen ollut askeleen edellä taistelussa näitä simin havaitsemattomia vihollisiamme vastaan. Luonto toimii kuitenkin omien lainalaisuuksien alla, emmekä voi tietää milloin se ottaa ihmisen yrityksistä huolimatta vallan itselleen. Ilmastonmuutos on tosiasia, sitä ei voi kukaan enää kiistää. Ilmaston lämpeneminen, aavikoituminen, eroosio, merenpinnan vaihtelut, luonnonmullistukset ja ihmisten hallitsematon lisääntyminen tekevät jo nyt elämisen mahdollisuudet monille eliölajeille mahdottomaksi. Taistelu elämisen oikeudesta on käynnissä mitä suuremmassa määrin, me ihmiset, eläinlajin kuninkaat, kuvittelemme että pystymme ottamaan planeettamme  haltuun kehittämämme tiet...

 Meitä ovat hallinneet jo pitkään kovat arvot, näitä arvoja  on mitattu pelkästään rahassa. Missä ovat inhimillisyyden ja välittämisen mittarit ihmisen hyvinvoinnin edistäjinä ja määrittäinä? Politiikka on yksinkertaistettuna ihmisen kehittämä tapa hoitaa yhteisiä asioitamme ja siihen kuuluu myös ihmisten auttaminen ja heidän tukemisensa erilaisissa vaihtelevissa elämäntilanteissa vauvasta vaariin. Kaveria ei jätetä, on jo kuuluisaksi tullut lausahdus, mutta olemmeko nyt kuitenkin jättämässä kaverimme? Kaikkeen toimintaan ei tarvitse kuitenkaan sotkea politiikkaa, jo pelkkä naapuriapu on saatava takaisin! Muistan itse muutaman vuosikymmenen takaa kun menin lainaamaan naapurista sokeria, miten hyvältä tuntuikaan  viedä samaiseen naapuriin siitä hyvästä muutama leivonnainen kiitokseksi.  Tällainen inhimillinen vuorovaikutus on saatava takaisin! Olen varma että me kaikki voisimme silloin paljon paremmin ja oppisimme näin  tuntemaan  myös naapurimme. Monet vaiv...